Mitra täyttää 70 vuotta
Mitra Imatran Rakennuttaja Oy täyttää 70 vuotta 12.09.2019.
Yhtiön historia
12.09.1949 perustettu Asunnonhankintaosakeyhtiö Imatran Haka
11.09.1950 osakeyhtiö rekisteröity
28.05.1981 Imatran Haka Oy
18.10.1989 Imatran YH-Rakennuttaja Oy
29.06.2018 Mitra Imatran Rakennuttaja Oy
-
Yhtiö perustettiin hankkimaan Imatralle halpoja ja tarkoituksenmukaisia asuntoja yhteistoiminnassa valtion ja kunnan viranomaisten kanssa silmälläpitäen erityisesti vähävaraiset ja monilapsiset perheet.
-
Asuntorakennuttaminen ollut toiminnassa mukana alusta alkaen ja isännöinti alkoi vuonna 1988, kun yhtiöön palkattiin oma henkilökunta.
-
2000- luvun alussa toiminta laajeni palvelemaan yrityselämää erilaisten kehittämishankkeiden muodossa.
-
Imatran kaupunki siirsi vuonna 2012 toimitilansa tuolloisen Imatran YH-Rakennuttaja Oy:n manageerauksessa oleviin yhtiöihin. YH ryhtyi kehittämään ja jalostamaan kiinteistöjen toimintaa.
-
Loppuvuodesta 2014 kaupungin teknisen palvelukeskuksen toiminnot siirrettiin Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy:öön ja YH ryhtyi hoitamaan Imatran kaupungin alueylläpidon sekä infrarakentamisen tilaaja tuottaja mallin mukaisesti.
-
Mitra on kasvanut moninaiseksi elinvoimayhtiöksi kehittämään ja vahvistamaan eri tavoin Imatran kaupungin elinvoimaa ja edistämään hyvinvointia.